KUHMOISTEN URHEILUKENTTÄ, SOINI NIKKISEN KAARI 8, KEIHÄÄNHEITON ME

Miksi urheilukentän osoitteena on Soini Nikkisen kaari?

Vastaus kysymykseen on yksinkertainen: keihäänheittäjä Soini Nikkinen ja hänen heittämänsä keihäskaari!

Juhannuspäivänä 24. kesäkuuta vuonna 1956 pidettiin Kuhmoisten urheilukentän avajaiskilpailut, jotka järjesti Kuhmoisten Kumu. Niiden piti olla vihkiäiskilpailut, mutta nimeä oli muutettu. Oli kuuma päivä. Katsojia oli paikallislehden Kuhmoisten Sanomien mukaan 500-600. Suuri Suomalainen Keihäskirja kertoo yleisöä olleen lähes tuhat (kunnan väkiluku oli tuolloin noin 6000). Paikallislehden mukaan vanhan nelostien parvekekatsomo oli koko ajan täynnä.

Ennen tuota kisaa keihäänheiton ME oli amerikkalaisella Franklin ”Bud” Heldillä (joka oli tunnettu metallisten liitokeihäiden kehittäjä) 81.75 vuodelta 1955. SE oli myös tuolta vuodelta Soini Nikkisellä tuloksella 79.64.

Kuusi päivää kisojen jälkeen ilmestyneen paikallislehden otsikko kertoo oleellisen: ”Urheilukenttämme avajaiskilpailuissa tehtiin historiaa”. Keihäskisan 3. kierroksella Nikkinen vetäisi 83.56, uusi ME ja SE! On sanottu, että heitto lähti 2,5 metriä viivan takaa. Hiilimurskan pinta oli Nikkisen tyylille sopivan kimmoisa, ei liian kova eikä liian liukas. Jalkojen liuku tukijalka-asentoon oli hänelle sopiva siten, että veto ei auennut liian aikaisin. Tarina siitä, että Nikkinen olisi heittäessään liukastunut lehmänpaskaan, oli vain legenda. Lehmät eivät olleet päässeet uudelle kentälle syömään ja sontimaan! Järjestäjille tuli kiire mitata tulos oikein sekä myös normaalin palkintolusikan lisäksi antaa ME-heittäjälle arvokkaampi palkinto. Jostakin sellainen löytyi, se oli kristallimaljakko. Sen tarinan varmaankin joku paikallinen vielä muistaa ja tietää. Olisiko se ollut palkinnon jakaneen talousneuvos Emil Peltolan omaisuutta? Muut palkintopallille päässeet heittivät 62 ja 56 metriä.

Yleisön reaktiosta kertoo Kuhmoisten Sanomat näin: ”Aito hämäläisen vaikutelman antoi se, että Nikkisen keihään lennettyä maailmanennätykseen, olivat tavanmukaiset huudot kuitenkin melko laimeita.”

Paikallisia kuitenkin hiveli pitäjän saama julkisuus: ”Neljän tunnin kuluttua radio kertoi tuloksen koko kansan tiedoksi.”

Soini Nikkisen ME oli viimeisin suomalaisella koivukeihäällä heitetty. Tuo keihäs on nykyisin Suomen Urheilumuseossa. Nikkisestä tuli vanhin keihäänheiton ME-mies: kuukautta vajaa 33-vuotias. Tuon vanhuusennätyksen rikkoi vuonna 1972 reilun kuukauden yli 33-vuotiaaana Neuvostoliiton (Latvian) Janis Lusis.

ME:nä Nikkisen tulos kesti vain 6 päivää, sillä Puolan Janusz Sidlo heitti 10 cm pidemmälle eli 83.66 Milanossa. Sinällään upea rinnastus: Kuhmoinen ja Milano. SE:nä tulos pysyi viisi vuotta. Vuonna 1961 sen rikkoi tuleva olympiavoittaja Pauli Nevala.

Mikä mies oli Soini Nikkinen?

Nikkinen oli syntynyt vuonna 1923 Kiuruvedellä, hän kuoli vuonna 2012 Nastolassa. Hän oli yksi suomalaisen keihäänheiton raikulipoikia: nopea käsi, huono viinapää. Jatkosodassa hän oli ollut kranaatinheitinkomppanian lähetti. Sota-aikana hän oli urheilukentällä kuulantyöntäjä, kunnes osallistui myös keihäskisaan. Varsinainen kilpailu-ura alkoi sotien jälkeen. Hän oli kahdesti olympiaedustajana: Lontoossa 1948 sijoittui 12:nneksi ja Helsingissä 1952 8:nneksi. Vuoden 1954 EM-kisoissa Bernissä Nikkinen saavutti EM-pronssin. Hän oli koko uransa TUL:n miehiä edustaen ME-vuonna Lahden Kalevaa. Hän työskenteli kenttämestarina Pajulahden urheiluopistolla.

Keihäslegendamme, olympiavoittaja, 10-kertainen ME-mies, kaksinkertainen Euroopan mestari, keihäsvalmentaja Matti Järvinen sanoi Soini Nikkisen tulosheilahtelusta ja epävarmuudesta: ”Härkäpäisyys on valttia, jos se osataan johtaa ennen kaikkea harjoittelussa omaan ja oikeaan uomaansa”.

1956 oli olympiavuosi, miten kävi Soini Nikkisen Melbournessa marraskuussa?

Ei mitenkään, sillä… näytteeksi säe sotilas- ja urheilurunoilijamme, majuri Palle Hirvisepän (Reino Palmroth) olympiakronikasta:

”Että myötä ei oltu, on nolaus,

koko keihäskunnian kolaus.

Olis suotu nyt Nikkisen

ees pikkurikkisen –

tai vaikka Kauhasen Olaus!

Suomen olympiakomitea ei valinnut kisoihin yhtään keihäänheittäjää, vaikka tarjolla oli ME-mies ja useita mestariluokan heittäjiä: Soini Nikkisen lisäksi kronikassa mainittu Tampereen Olavi Kauhanen, Lavian Antti Seppälä ja Tampereen/Juupajoen Niilo Sillanpää (joka oli aikanaan samassa työyhteisössä kanssani Tampereen poliisilaitoksella).

Olympiakullan voitti uudella ME:llä 85.71 Norjan Egil Danielsen, muihin mitaleihin vaadittiin lähes 80 metriä, mutta neljäs sija heltisi vain 74 metrin tuloksella, mikä suomalaisille oli melko arkipäivää.

Melbourne 1956 on Suomen kunniakkaassa keihäshistoriassa ainoa olympiakisa, missä ei ollut suomalaista heittäjää. Muulloin aina suomalainen on ollut vähintään pistesijoilla! Pieni paikkaus kuitenkin myös Melbournesta: 10-ottelussa 7:nneksi sijoittunut Torbjörn Lassenius heitti 59.33 (oli ottelun parhaita keihäsmiehiä, Lasseniuksen ennätys oli 66 metriä).

 Vuosi 1956 oli myös yhdestä muusta syystä erikoinen keihäsvuosi. Taas yksi säe Pallen kronikasta:

”Ja nyt kertoa onkin mun raskasta:

Edes apua ei barra vascasta, -

vaikk ennen on heitetty,

-        soopaakin keitetty,

voideltu vaikkapa kas-kasta!”

Keihässoppaa hämmensi Espanjan Baskimaalla jo ikämiehen iässä ollut vatsakas kansallisjuhlan heittäjä, joka heitti keihästä kiekkopyörähdyksellä siten, että liu’utti saippuoidun keihään käden läpi lentoon: 83 metriä! Suomessa raumalainen kiekko- ja moukarimies Pentti Saarikoski kokeili tyyliä pyhäpuku päällä: tulos 99 metriä! IAAF ehti kyllä nopeasti kieltää barravasca-tyylin siten, että säännöissä kiellettiin selän kääntäminen heittosuuntaan. Tyyli oli myös hyvin vaarallinen, sillä useimmiten keihäät karkasivat kädestä aivan vääriin suuntiin!

Pirkanmaan ME-kunnat keihäänheitossa

Nykyinen Pirkanmaa on saanut paistatella maailman keskipisteenä keihäänheitossa, mitä tulee maailmanennätyksiin, viisi kertaa. Nuo viisi kertaa ovat nostaneet otsikoihin kolme paikkakuntaa ja neljä urheilukenttää.

Keihäänheiton maailmankartalle Kuhmoinen nousi siis juhannuksena 1956 Soini Nikkisen ME-heiton myötä. Siellä se myös siis pysyy, koska se oli viimeinen koivukeihäällä heitetty ME!

Toinen maakuntamme reunakunta tuolla maailmankartalla on Punkalaidun, missä maailmanmestari Seppo Räty 2.6.1991 paransi omaa ME-tulostaan melkein viidellä metrillä heittämällä uuden keihäsmallin ME:n 96.96. Sekin jäi pysyväksi, koska tuolloin käytössä ollut röpelöpintainen keihäsmalli kiellettiin. Se on edelleen kaikkien aikojen pisin suomalaisheitto, kun ei oteta lukuun Pentti Saarikosken barravasca-heittoa eikä Euroopan mestari Hannu Siitosen navetanparvelta heittämää harjoitusheittoa, joka kantoi 103 metriä lievään alamäkeen!

Tampereella ME:tä on parannettu kolme kertaa: kerran Pyynikillä ja kaksi kertaa Ratinassa. 17.8.1930 Pyynikillä Matti Järvinen paransi omaa ME:tään tulokseen 71.70. Ratinassa 18.6.1969 ”Äänekosken pikkujättiläinen” Jorma Kinnunen vei ME:n Janis Lusikselta heittämällä 92.70. Lusis oli heittänyt edellisen ennätyksen edellisvuonna Saarijärven juhannuskisoissa. Ratinassa 13.6.1983 tuleva maailmanmestari Tiina Lillak palautti ME:n taas itselleen, kun se välillä oli ollut kreikkalaisella Sofia Sakorafalla. Tulos oli 74.76 silloisella keihäsmallilla. Tuota heittoa olin itsekin katsomassa.

Loppusanat

Tällaiseen keihäsmuisteluun siis johdatti minut Soini Nikkisen Kuhmoisissa heittämä ME. Tarina ei ollut vain Soini Nikkisen elämäntarinaa, vaan tarinaa vuodesta 1956 ja keihäänheiton ME-tuloksista omassa maakunnassamme.

Olkoon loppusanoina vielä yksi säe Pallelta:

”Jokos riittelee tää limerikkaus? –

Tuli urheilulaskuihin klikkaus.

Nyt on sammunut lieska,-

ei vuotanut rieska,

ja jäljell on haavojen tikkaus!”